sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pieni aamukakku

Eilen illalla meille tuli vieraita. Sanoin huolimattomasti joskus päivällä, että ehkä leivotaan kakku. No eihän me mitään kakkua ehditty leipoa, tehtiin pikaisesti rahkaa ja lapsi jäi harmittelemaan leipomattomuutta. Raivarien estämiseksi lupasin leipoa aamulla. Itse unohdin lupauksen heti, mutta aamulla ehdin tuskin keittiöön, kun Penni jo seisoi essu päällä vieressä. Ei auttanut kuin ryhtyä luovaksi saman tien. Okei, espressokupillisen ajan neuvottelin itselleni pohdinta-aikaa. Pienemmän kokin vaatimuksena oli muumipeikkovuoan käyttö.



Mokkasuklaavaniljamuumi


TÄYTTEET

1 dl vettä
reilu rkl agar agaria

0,5 dl espressoa
2 rkl raakakaakaojauhetta
vajaa 1 rkl hunajaa

1 dl kookoskermaa
1 tl vaniljauutetta
0,5 rkl hunajaa

Keitä agar agaria ja vettä keskenään ja sekoita villisti jotain ehkä 5 minuuttia. Laita lapsi sillä aikaa sekoittelemaan espressoa, kaakaota ja hunajaa. Kun molemmat seokset ovat valmiita, sekoita puolet agaragarkiisselistä mokkasuklaaseokseen ja kaada kakkuvuoan pohjalle. Työnnä vuoka jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita jäljellejääneeseen agaragarkiisseliin sitten kookoskerma, vaniljauute ja hunaja. Kun massa on tasaista, kaada se toiseksi kerrokseksi jo vähän jähmettyneen mokkasuklaakerroksen päälle. Taas jääkaappiin ja pohjan tekoon.

POHJA

25 g kaakaovoita
1,5 dl cashew pähkinöitä
0,5 dl hampunsiemeniä
ripaus hyvää suolaa suolaa

Aja monitoimikoneen s-terällä niin kauan että muodostuu taikinapallo. Taputtele taikina pohjaksi jähmettyneiden täytekerrosten päälle ja laita aamiaisen ajaksi jääkaappiin.



P.S. Muistakaa äänestää.

8 kommenttia:

  1. Nam! Muumipeikko on mun lempiruokaa. Ps. Onpa kiva kun on tollanen hakutoiminto nykyään tässä blogissa!

    VastaaPoista
  2. Ihana kakku! Kotikotona (äitini luona) on myös jossain kaapin perukoilla samanlainen muumipeikkovuoka, voisin kokeilla soveltaa jotain siihen sopivaa seuraavalla kotikäynnillä :)

    VastaaPoista
  3. Mirva, mukavaa, että pidät hakutoimintoa hyödyllisenä! (halhal)

    Outi, sanos muuta <3

    VastaaPoista
  4. Anni Minerva, muumivuoka on kieltämättä reseptin olennaisin osa ;)

    VastaaPoista
  5. Mä erityisesti ihastuin nimenomaan tuohon muumivuokaan, ja noin toissijaisesti siihen että mä voisin jopa ihan oikeasti kokeilla tota reseptiä! Tai ainakin ilman pohjaa, kun en noista pähkinöistä oo ihan varma. Kiitos! <3

    VastaaPoista
  6. Jotain mitä sä saat syödä... ja siis vahingossa :) Ja muumivuoassa :D Kyl me sulle joku vaihtoehtopohja keksitään <3

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista